Ollaan me vielä täällä

Onhan taas aika rientänyt viime kirjoituksesta. Yritän tässä nyt kelailla ajatuksia taakse päin, että mitä kaikkea on tapahtunut..

Unan kanssa käytiin toissa maanantaina silmä-, lonkka- ja kyynärkuvissa. Hyvältä näytti; silmät terveet, lonkat ok, toisessa kyynärässä "jotain". Nyt tässä jännätäänkin sitten että minä nuo kyynärät tulee takas, ilmeisesti ei siis mitään kovin huonoa ole tiedossa, mutta ei tule nollana. Yritin siinä vähän kysellä ja kuikuilla olan yli, mitä lääkäri höpötteli, mutta niin huonosti olen perehtynyt näihin lonkka-ja kyynärasioihin, etten tajunnut puoliakaan.. :/ On tässäkin koiranomistaja.. Oltiin porukalla kuvissa, mukana oli Unan lisäksi Anitalta Unan siskolikka Hippu ja Tärpätti (joka vain silmäkuvissa) ja Anu Neran (Anitan sij.) ja tyttärensä Tinjan (8kk) kanssa. Mä ehkä eniten keskityin tuolla Tinjan viihdyttämiseen, tälläinen jatkuva vauvakuume kun on päällä niin täytyy käyttää kaikki tilaisuudet hyväksi ;)

Una antoi tosi nätisti katsoa silmät, ei pyristelly vastaan. Mielenkiintoista oli verrata Unan ja Hipun lonkka- ja kyynärkuvia, Unalla on tosi sirot luut, Hipulla vankemmat vaikka omistaa lyhyemmät jalat. Nera on myös vankempi tekonen kuin Una. No tommonen tirppanahan toi Una onkin. Nukutuksessa ja heräämisessä ei ollut mitään ongelmia, jos ei sitä heräämishoipertelua lasketa. Sitkeesti Una yritti eläinlääkärissä pysyä jaloillaan, mutta antoi sitten kuitenkin periksi ja lepäili vielä hetken ennen kuin lähdettiin kotiin. Ilta meni siinä "krapulasta" toipuessa, vasta myöhään yöllä Una oli taas kahjo oma itsensä.

Seuraavina päivinä piti ottaa rauhallisemmin, mutta ei me sellasta osata. Oli tosi kaunis päivä, niin pakkohan sitä oli lähtee mettälenkille ja antaa koirien painaa satalasissa pitkin kuusikkoa ja kivikkoa. Voi että nuo nauttii!! Ihan huoletta voi kulkea polkua eteenpäin, Una ja Riina kulkee tosi nätisti mukana. Riina yleensä lähtee polulta kauemmaksi metsään tutkimaan ja Una tietysti perässä. Siellä ne juoksevat parinkymmenen metrin päässä, hyppivät kivien yli ja pujottelevat puita ja kokoajan tarkkailevat missä menen. Välillä tulevat hyppimään jalkoihin kuin ilmoittaakseen että tässä ollaan ja taas mennään!:) Joku päivä samaisella viikolla oltiin myös Börjen porukan kanssa jäällä, eipä siinäkään touhussa mitään valittamista koirilla ollut, me ei ehkä toista kertaa Henrikan kanssa "oikaista" jään poikki lastenvaunuilla...:)

Olen kyllä tosi onnellinen siitä että pystyn pitämään tyttöjä vapaana pelkäämättä että ne lähtisivät omille teilleen. Metsälenkkejä on nyt tehty enemmänkin ja tytöt alkavat oppia polkujen risteykset ja painattavat menemään edellä. Ko. metsässä liikkuu suht paljon koiria, mutta vain kerran ollaan törmätty lenkillämme erääseen staffinarttuun. Voi olla että ollaan sitten vaan niin eriaikaan aina liikkeellä kuin muut.

Riina on jo piristynyt, kärsi jonkin sortin valesynnytyksen jälkeisestä masennuksesta. Ruoka ei maistunut viikkoon ja muutenkin oli kovin apea. Nyt onneks ollaan saatu se oikea Riina takas. Ihanaa kattella kun välillä innostuu oikein kunnolla juoksemaan ja leikkimään Unan kanssa. Kerran otin pellolle mukaan Unan lempparilelun;vinkupallon ja ajattelin että heittelen sitä Unalle, mutta Riina siitä enemmän innostui! Osaa tuo vieläkin vaan yllättää! Ihana oli sillon kun Riina meille tuli, seurata kuinka elämänhalua ja innostusta tuli päivä päivältä lisää. Jopa se, että sain Riinan juoksemaan vapaana, oli kuin lottovoitto. Reppana kun ei ollut päässyt vapaana juoksentelemaan ollenkaan. Katsotaan mitä yllätyksiä vielä neiti järjestää..

Tämmöstäpä tänne tällä kertaa :)